Tipaton elämä

 

Olin viime syksynä työmatkalla Rukalla ja seminaaripäivän jälkeen lähdimme istumaan iltaa läheiseen karaoke baariin. Ensimmäiseksi marssimme baaritiskille yhdessä ystäväni Vapun kanssa ja Vappu tilasi omat juomansa ja kun minun vuoroni tuli ja pyysin teetä niin baariliisa sanoi: ”Oletpa tylsä tyyppi”. Vappu alkoi heti selittämään, että ei Saija ole tylsä päinvastoin hän on hauska ja hyvä tyyppi. ( Kiitos Vappu)

 

Olen kohta 50 v ja saanut selittää omaa alkoholin käyttämättömyyttäni satoja kertoja. Nuorena jäin usein ryhmän ulkopuolelle, kun minun kanssani ei voinut suunnitella juomista, tehdä sitä, enkä ollut kauhean innokas kuuntelemaan jälkikäteen juomistarinoita. Onneksi löysin ympärilleni myös ystäviä, joiden nuoruus ei ollut kostea. Täysi-ikäisenä kuljin kyllä ystävien kanssa baareissa ja usein minulla oli tärkeä tehtävä eli toimia kuskina.

 

Niin aina olen saanut selittää, etten ole raskaana, en ole alkoholistiperheestä, minulla ei ole uskonnollista vakaamusta, minulla ei ole mitään sairautta jne. On pitänyt selittää satoja kertoja, että tämä on vain minun valintani ja ainakin toistaiseksi pidän siitä kiinni. Minua on yritetty lahjoa juomaan, Coca Colaani on salaa lisätty viinaa (haistoin, en juonut), minulle olisi maksettu jopa tuhansia markkoja, jos olisi juonut lasillisen( en juonut). On tyrkytetty, haastettu, lyöty vetoa ja vaikka mitä, jotta minä joisin. No näin ei ole tapahtunut ja olen selvinnyt keski-ikään ns. ” kuivin suin”. Ehkä ärsyttävimpiä hetkiä ovat olleet ne tilanteet, joissa laskuhumalassa olevat puolituntemattomat alkavat kehumaan minua hienoksi ja hyväksi ihmiseksi kun en juo. Siinä saa sitten selittää, että en ole sen parempi kuin muut vaan tämä on minun ratkaisuni ja tärkeintä on itse olla tyytyväinen omaan valintaansa.

 

Olen ollut usein erilaisissa juhlissa, joissa on saanut etsiä alkoholittomia juomavaihtoehtoja. Ja usein olen päätynyt veteen. Jotenkin on tuntunut pahalta, kun minua ei ole huomioitu ja juhlan järjestäjä on ajatellut, että kaikki juo alkoholia. Ja taas on saanut selittää puolituntemattomille, että en juo ja en ole raskaana jne.

 

On ollut ihanaa keskustella monen nuoren kanssa ja kuulla että uusi sukupolvi ei ole enää niin kostea. Paljon raittiita ja alkoholi ei ole enää monelle osa nuoruutta vaan enemmänkin aikuisuutta. Ei tarvitse selittää, kun ei juo vaan se on ihan ok.

 

Tipaton elämä on selittämistä ja taas selittämistä, alan olemaan siinä jo melko hyvä.

 

aurinkoista kevättä

Saija Himanka

Vahvistamo

Verkostokoordinaattori Pohjois-Suomi