Yhdessä koettu ilo kasvattaa luottamusta

Suomen jääkiekkomaajoukkue palasi voitokkaana Slovakiasta. Kultamitalit kaulassa valmentaja ja pelaajat nostivat haastatteluissa esiin tärkeimmän voiton avaimen, hyvän yhteishengen.

Hyvä yhteishenki ei synny itsestään vaan vaatii rakentamista. Rakennuselementit ovat yksinkertaiset: aika, vuorovaikutus ja ilo.  Kun uusi porukka ennestään toisille vieraita ihmisiä aloittaa minkä tahansa yhteisen tekemisen, on tärkeä tarjota mukana olijoille riittävästi aikaa ja mahdollisuuksia toisiinsa tutustumiseen ja vuorovaikutuksen syntymiseen.

Ollakseen turvallinen ryhmä, rakentaminen edellyttää myös ohjausta. Joillekin toisiin tutustuminen ja omien ajatusten esiintuominen on helppoa ja he löytävät paikkansa ryhmässä ilman ohjausta. Etenkin lasten ja nuorten kohdalla on tärkeä huomioida, että porukassa on usein jäseniä, jotka tarvitsevat tukea kontaktin ottamiseen, itsestä kertomiseen ja toisiin tutustumiseen. Sinä ryhmänohjaajana voit tukea myönteisen ilmapiirin syntymistä monin eri tavoin.

Löytäkää yhteisiä naurun aiheita

Suomessa on joskus vaalittu kulttuuria, jossa tyhjännauraminen on ollut pahe. Onneksi nämä ajat ovat takana. Ajattelen itse, että yksi tärkeimmistä asioista ihmisten välisen luottamuksen ja yhteishengen luomiseksi on yhteisen ilon jakaminen, yhdessä nauraminen.

Yhteishenkeä ja hyvää mieltä kehittävä huumori lähtee yhteisistä naurun aiheista, ei toisten kustannuksella nauramisesta. Itselleen ja omille töppäilyilleen voi toki nauraa yhdessä muiden kanssa. Erilaiset hauskat tilanteet ja kommellukset tuovat yhdessä koettua iloa moneen tilanteeseen.

Leikki ja leikkisyys vapauttavat

Hyvä, luonteva naurun synnyttäjä on myös yhteinen leikki.  Leikki luo mahdollisuuden hyväksymiseen ja hyväksytyksi tulemiseen yhdessä tekemisen kautta. Leikissä kaikki ovat tasavertaisia ja yhtä osaavia. Hyvä leikki vapauttaa ja riisuu turhista ulkokuorista.

Hyvässä leikissä kisaillaan reilusti ja tuodaan toiset hyvään valoon.  Yksi voitokkaista jääkiekkopelaajista sanoi, että hänellä oli jäällä sellainen olo, että kaverit tekevät kaikkensa, jotta hänkin onnistuu.  Kuten presidentti Niinistö totesi: ”Kun kaverit ajattelevat tuolla tavalla, se on hurja joukkue.”  Hyvässä leikissä on helppo kannatella toista ja tulla toisten kannattelemaksi.

Yhteinen leikki, ilo ja huumori kantavat arjessa ja yhdistävät. Hyviä harjoitteita tutustumiseen ja vuorovaikutukseen löytyy osoitteesta www.leikkipankki.fi

Eevamaija Paljakka
Leikkipäivä-ohjelman koordinaattori
Mannerheimin Lastensuojeluliitto